|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 27.4.2012 Nuorten turvallisuus on tärkeää VappunakinTurku operaatio tuo keskustaan noin 50 auttajaa
Turku operaatiossa nuoriso- ja vapaaehtoistyöntekijät liikkuvat työpareina kaduilla, puistoalueilla sekä nuorten suosimissa kokoontumispaikoissa ja etsivät nuoria, jotka eivät esimerkiksi päihtyneinä pysty huolehtimaan itsestään. Nuoret viedään tarvittaessa selviämisasemalle tai ensiapupoliklinikalle. Nuoriso- ja vapaaehtoistyöntekijöiden jalkapartioissa vappuna on mukana noin Jalkapartiot aloittavat työnsä viimeistään klo 19 ja lopettavat noin klo 02 tai myöhemmin, jos tarve vaatii. Kaikilla työntekijöillä ja toiminnassa mukana olevissa autoissa on käytössä yhteinen Turku operaation tunnus, jossa on Turun linnan kuva ja kuvan päällä lukee ”Operaatio Turku.” Tunnuksen tarkoituksena on kertoa kaupunkilaisille, että toiminnassa on kyse auttamisesta ja järjestäytyneestä toiminnasta. Nuorisotoimi haluaa muistuttaa nuorten vanhempia siitä, että kotibileet ovat varsin suosittuja. Bileissä voi sattua odottamattomia asioita nuorille ja juhlapaikalle. Asiat voivat helposti riistäytyä käsistä. Vanhempien on syytä pitää huolta siitä, että he tietävät missä ja kenen kanssa oma lapsi vappua juhlii. Lisätietoja:
Sivua viimeksi päivitetty 27.4.2012 12:48 ja sivu on julkaistu 27.4.2012 12:48 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

