Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

 

Lounaisrannikkoyhteistyö eli LOURA

Lounaisrannikkoyhteistyössä eli LOURAssa Turun, Uudenkaupungin, Rauman ja Porin kaupungit pyrkivät vahvistamaan lounaisrannikon kehittämisvyöhykettä yritysten sijoittumis- ja toimintaympäristönä sekä houkuttelevana asuinympäristönä.

Yhteistyömallia on rakennettu vuodesta 2005, jolloin Turussa järjestettiin ensimmäinen kaupunginjohtajakokous.Vuoden 2010 lopussa yhteistyö vakinaistettiin ja yhteistyö nykymuodossaan käynnistyi vuoden 2011 alussa.

Kaupungit osallistuvat yhteistyöhön erilaisin hankkein

Yhteistyö jäsentyy LOURA-kehittämisohjelman mukaisiin lippulaivahankkeisiin, joihin LOURA-kaupungit ja yhteistyökumppanit voivat osallistua toteuttajina tai osarahoittajina erillisten päätösten mukaisesti.

 

Kaupunkien rahoitus on luonteeltaan täydentävää, mikä tarkoittaa, että muiden tahojen toteuttamissa hankkeissa tulee olla myös muuta hankkeen toteuttajan ja/tai muun ulkopuolisen rahoittajan rahoitusta.

Turun kaupungin edustajina Lounaisrannikkoyhteistyön ohjausryhmässä ovat kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja.

Aiheeseen liittyen

Lisätietoja

Aino Ukkola, Lounaisrannikkoyhteistyön asiamies

Loura

 

 

 

 

 

 

 


Sivua viimeksi päivitetty 20.8.2013 15:21 ja sivu on julkaistu 15.2.2011 15:18

Muut nostot

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | vaihde (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi